[23:15] <Alku> Joillakin on vain liikaa aikaa.
Projekti "turbogrilli"
----------------------


10.4.2004
Idea turbogrillistä kehkeytyi. Ja suunnittelu alkoi...

13.4.2004
Haettu aihio grillille. Citymarket Jumbo, 5e. Ei paha sijoitus.

 


16.4.2004
Lisävarusteosat ostettu Vantaan Bauhaussista. Osat ainakin ennen lämmitystä
sopivat kuin nenä, tosin muovisina kestävyys lämpöisissä olosuhteissa
epäilyttää. Tuhkankerääjälevy rei'itettiin ja sijoitettiin sisäpuolelle pitämään
hiilet vähän kauempana imuputkesta. Finaali assemply valmis.


Ensipoltto... kuvat ilman lisäilmaa ja parin sekunnin shotilla.


Toimintaperiaate toimii kuin vessa junan. Hiilet hiiltyivät nopeasti ja ennen 
kaikkea näyttävästi. Sitten vehkeestä alkoi nousta epäilyttävää savua sekä paha haju.
Ikävä kyllä muoviosat imupuolelta sulivat, kuten epäiltiin. Eli tilalle metallia. 
Pakopuolen putki pysyi ehjänä, mutta liitoskohdan silikooni suli. Imuputkesta ei paljon
jäänyt lapsille kerrottavaa.


Alunperin toivottiin että kuumuus ei yltäisi muoviosiin saakka, mutta toisin
kävi. Myös pakopuolen silikonit olivat sulaa, joten kansi vaihtui 'vakioon'.
Eli teoria toimi myös käytännössä juuri kuten suunniteltiin, mutta
käytetty materiaali ei. Halvin ei ollut paras.

Kaikesta huolimatta mm syöttöä riitti niin paljon että grillin kansi ei pysynyt pitämättä kiinni jos 
imuri ei ollut nollatehoilla.

No, uudet metalliosat jo haettu, huomenna kiinni ja katsotaan jos syöttöön keksittäisiin vielä lisää tehoa.



17.4.2004
Seuraavan aamun vauriotarkastus näytti mielenkiintoiselta. Lämpöä oli riittänyt:


Ja uudet osat kiinni.


Uusi yritys, uudet osat. Homma tukehtui kannen sulkemiseen ja ilman syöttöön liian aikaisin, joten
sytytysnestettä lisää ja tikku perään. Näytti paljon paremmalta. Akkukengät otettiin pitämään kantta
kiinni ettei käsin tarvinnut.


Pari minuuttia puhallusta ja grilli oli käyttökunnossa. Myös teräksinen ritilä hehkui punaisena,
vaikkakaan se ei päiväkuvista juuri erotu. Pakoaukon silikoneista paloi loputkin pois melko komealla
suuliekillä. Myös kovamuovinen kahva kannessa syttyi liekkeihin välillä.


Loppu hyvin, kaikki hyvin. Makkarat tulille. Hiilet oli jotenkin kummasti hävinneet ;)


To do-listalle jää ainakin:
- kahvan korvaaminen, nykyinen palaa pois
- imurin korvaaminen jollain muulla puhaltimella


19.4.2004
Pari vastausta 'lukijoiden kysymyksiin.
- kyllä, imuri PUHALTAA tässä sovelluksessa
- sytytysnesteen makua ei ollut havaittavissa makkaroissa vaikka sitä käytettiin Reilusti
- makkarat toki tulisivat nopeammin jos käytettäisiin silloinkin puhallusta, mutta veikkaanpa
että palaisivat kokonaan taivaan tuuliin jos ritiläkin hehkui punaisena

Sytytysnesteen vaihtoa on harkittu kyllä. Samoin hiilien 'uittamista' nesteessä paremman
syttymisen takaamiseksi, nyt joutuu polttelemaan kansi auki jonkin aikaa että syttyy koko 
keko.

Myös jonkin palavan kaasun syöttöä on harkittu, mutta vaatii vielä pohdintaa ja suunnittelua.
Uusi puhallin on tekeillä.


21.4.2004
Lämpö nousee. Optimi olisi ollut polttaa myöhemmin(kin), mutta aika loppui tältä illalta.
Antaa kuvien ja ennen kaikkea videoiden kertoa loput...


Video 1
Video 2
Video 3
Video 4
Video 5
Video 6


26.4.2004
Pari uutta moottori/puhallinaihiota hankittu menneellä viikolla. Saa nähdä koska testaillaan.
Asennustiimi kiittää kommenteista ja ottaa ideoita huomioon minkä voi :)



======================================

Kulut yhteensä tähän asti:

--

ASENNUSJUOMAT
Saunalahden viina 0,7l	 	11,50e 	Alko, Tammisto
Marli Sima 1,5l 		2,50e 	Jättijako, Tammisto
Frisco grape 1,5l 		1,20e 	Jättijako, Tammisto

= 15,20eur

--

AIHIO
Grilli 		5,00e 	Citymarket, Jumbo
Hiiliä 		1,99e 	Citymarket, Jumbo

= 6,99eur

--

TUNING
HT kulma pp 75x45 (tuotenro 33360290) 		2,90e 	Bauhaus, Vantaa
HT tulppa pp 75 (tuotenro 13036820) 		2,60e 	Bauhaus, Vantaa
Kuusioruuvi sinkitty (tuotenro 10013634) 	1,30e 	Bauhaus, Vantaa
Suihkuviemäröinti (tuotenro 13036820) 		7,90e 	Bauhaus, Vantaa
Viemäröintitiiv. 11/4 (tuotenro 13333185) 	1,55e 	Bauhaus, Vantaa
Silikoni, Vaal.harma (tuotenro 35351270) 	3,90e 	Bauhaus, Vantaa

= 20,15eur


LISÄTUNING
Rautalanka 1,2mm 22m (tuotenro 10198360)	1,60e	Bauhaus, Vantaa
Lukitusmittari 1" (tuotenro 13343658)		1,45e	Bauhaus, Vantaa
Hattumutteri 310 (tuotenro 33342600)		2,30e	Bauhaus, Vantaa
Putkinapa musta (tuotenro 33343280)		2,75e	Bauhaus, Vantaa
Kulma nro 92 1" sinkitty (tuotenro 13345845)	2,55e 	Bauhaus, Vantaa

= 10,65eur


--

yhteensä 52,99e


--------------------------------------


TEKNISET TIEDOT

Teho yhden kilon grillihiilikuormalla 5,556kWh (hiilien valmistuttaja Fritz Schour Consumer Products Finland)
Käyttövalmis (punahehkuinen) parissa minuutissa


--------------------------------------


LISÄÄ KUVIA




--------------------------------------

YLEISÖ KOMMENTOI

* Aika hurjaa touhua. Tulisko makkaratkin nopeammin jos laittais sinne puhalluksen aikana ;)   -Kalle-   18.04.2004 klo 22:20:52
* Veikee peli...vahvempi aihio vaan =)   -Riku-   18.04.2004 klo 22:40:01
* isoisän ponupannu   -anonyymi-   18.04.2004 klo 23:29:20
* ööjoo   -hdfh-   18.04.2004 klo 23:36:45
* justiinsa joo............................   -mää-   18.04.2004 klo 23:37:39
* Varo ettei kämppäs pala   -seppo-   19.04.2004 klo 00:10:52
* eli imetkö sinne imuriin sitä kuumaa? kohta palaa sekin... hauska idea   -harri-   19.04.2004 klo 07:59:43
* imurihan tossa on puhaltamassa. Mihin sitä pakoputkee tarvitaan? varmaan jostain bauhausista joku puhallinkin löytyis. Ihan hyvä idea kiireisille krillaajille. Saakos tolla muuten poistettua sen sytytysnesteen maun joka makkaroihin usein tulee hiilillä tehdessä.   -Kalle-   19.04.2004 klo 09:30:24
* Sytytysnesteen maun saa pois käyttämällä sen sijasta bensaa. Sytyttäminenkin on hassua, eikä mitää hajuja jää. Varmasti idea kuitenkin auttaa hajuhaittojen poistossa, koska sytytysnestettä tarvitaan mitäsön määrä.   -X-   19.04.2004 klo 11:47:32
* Voisko olla tehokkaampi jakaa toi tuleva ilma kahteen letkuun ja suunnata ne vastakkain eripuolilta tota grilliä .. Tällöiun happi ei tulisi ainoastaan keskelle grilliä   -pelle peloton-   19.04.2004 klo 12:43:54
* Aika hullu vekotin :) Ootko ajatellu muurata pihamaalle tiilistä vastaavaa viritelmää pihamaalle? Voisit sitten käytellä myös halkoja energialähteenä. :)   -Zonny-   19.04.2004 klo 14:30:39
* ihme peeloja ootte   -peelo-   19.04.2004 klo 14:49:09
* Voi jessus miten hieno viritelmä ja eikun ite rakentamaan   -Rölli-   19.04.2004 klo 17:10:29
* äijällä vähän liikaa tekemistä ?   -jarsu-   19.04.2004 klo 18:47:16
* asia tuninkia   -Hippi-   19.04.2004 klo 19:12:26
* Tota vois soveltaa puu lämmitteiseen saunaan...   -Lande-   19.04.2004 klo 23:18:10
* heh heh, juuri tälläisiä insinöörejä suomi tarvitsee. harmi kuin oma aika ei riitä, rakentelisin skeittiin moottorin. tosin suomen valtio keksisi siihen jonkin veron hauskuutta rajoittamaan jos asiasta tulisi vähänkin hauska.   -leekoinsinööli-   21.04.2004 klo 16:40:27
* hieno homma   -kannustaja-   21.04.2004 klo 16:58:03
* jaha, tehkääs tosta koivuhalkogrilli-versio niin vois mökillä käyttää :)   -uksar-   21.04.2004 klo 22:09:26
* laitapa siihen turbo joka ottaa pakopesäänsä virtausenergian palotapahtumasta ja joka työntää ilmupuolelta lisää ilmaa systeemiin   -slas-   21.04.2004 klo 22:09:58
* testi oli ihan pakko   -keijo-   22.04.2004 klo 00:26:36
* test   -dille-   22.04.2004 klo 00:32:41
* Oletteko miettineet ahtimen tehojen nostamista ?   -Grilli kokki-   22.04.2004 klo 00:53:18
* kansi lentää mukavasti kun sammutat hehkuvat hiilet sytysnesteellä, pistät kannen kiinni ja työnnät tulitikun ilmareiästä sisään.. varo kulmakarvojas siinä samalla :P   -hc-   22.04.2004 klo 00:53:29
* ei herranjumala :D   -iron chef-   22.04.2004 klo 01:00:04
* koodi pissii   -69-   22.04.2004 klo 01:52:12
* vittu mikä juttu   -jadjse-   22.04.2004 klo 04:04:22
*   -anonyymi-   22.04.2004 klo 08:13:13
* LISÄÄÄÄÄÄ!!!! :D   -JKi-   22.04.2004 klo 09:07:57
* aika asiallinen vetotin   -puerco-   22.04.2004 klo 09:43:29
* sekavaa   -sepi-   22.04.2004 klo 10:11:00
* jos laittais porkonneeseen jonku proppelin kiinni vois saada parempii ahtoja   -kiives-   22.04.2004 klo 15:59:54
* sfdgbsaergaer   -aerg-   22.04.2004 klo 18:14:59
* No ei jumalauta=)=)=)   -hehhe-   22.04.2004 klo 20:40:32
* haha, asennetta on ainakin :)   -Jusux-   22.04.2004 klo 22:24:32
* Tuostahan tulee lähinnä ahjo... Hanki alasin ja rupea sepäksi!   -jorma-olavi-   23.04.2004 klo 22:32:18
* jos joku saa rakennettua vastaavia laitoksia niin linkkiä tänne   -Jussi-   23.04.2004 klo 22:52:18
* no jo on huvit pojilla   -t:Juha-   24.04.2004 klo 12:12:18
* Teini tuning grilli valmistuu ensiviikon aikana. Aihiona ruosteinen pallogrilli   -jpx-   24.04.2004 klo 12:58:02
* Pikaruokaa tosiaankin.   -Masa-   24.04.2004 klo 13:57:17
* Kokeilkaas kuinka kauan toi kestää puhallusta ja maksimilämpöjä...   -Eka Vekara-   24.04.2004 klo 16:31:12
* Hauska idea :)   -Mattimies-   25.04.2004 klo 16:07:36
* uusia tuning projekteja,esim pölynimuri   -pyy-   25.04.2004 klo 20:04:59
* Byrglää!   -Ismo-   25.04.2004 klo 21:25:39
* Lisätkää interkuuleri vesiruiskulla, niin ei sula käsiin?!   -Insinööri-   25.04.2004 klo 21:35:04
* vunderBaumi kylkeen vielä niin ei haise..   -keke-   25.04.2004 klo 21:42:39
* Mahtava laite. Millon tuollasia tulee myyntiin. Ostan heti yhden!   -Jes-   25.04.2004 klo 22:11:07
* Tuosta vois myös tehdä laajennetun version, millä vois käristää esim. joulukinkun.   -Jes-   25.04.2004 klo 22:11:42
* tehoja sais lisää käyttämällä puhdasta happea, pullo vaan agalta kehiin   -keke-   25.04.2004 klo 22:30:34
* Grillin pohjalle ilman jakotasaisuuden parantamiseksi reijitetty putki.   -jug-   26.04.2004 klo 09:48:31
* Yli kilon alkaa ilo......   -nprteam-   26.04.2004 klo 13:39:06
* Selkeä hittituote, pakko päästä testaamaan mitä pikimmiten.   -Tommi-   26.04.2004 klo 13:45:44
* Suomalaisilla on joko liikaa aikaa tai sit ne on vaan hulluja...Rock on boys!   -anonyymi-   26.04.2004 klo 14:30:23
* VITUN IDIOOTIT! Tunatkaa sitä amisautoanne samalla idealla. Onks noi tyhmiä olemassa?   -Hemmo Paskiainen-   26.04.2004 klo 14:34:11
* Asennus juomien vähyys ihmetyttää kaikkein eniten. Tuo määrä menee jo suunnittelun suunnitteluun. Onnea projektille, hyvä että joillakin virtaa riittää. =)   -Pjotr-   26.04.2004 klo 15:55:36
* tollasia pitäis saada hieman kehiteltynä versiona myyntiin...   -teuvo-   26.04.2004 klo 16:20:13
*   -ihan oikeesti-   26.04.2004 klo 16:21:27
* GJ ! Pitääpä testata kesällä :D   -VSA-   26.04.2004 klo 16:24:10
* Timanttinen keikka,hemmot! :-)   -Fanny Havela-   26.04.2004 klo 16:32:54
* tuotahan voisi soveltaa vaikkapa saunan kiukaaseen   -lars-erik-   26.04.2004 klo 21:22:44
* Laita vaikka lehtipuhallin imurin tilalle niin riittää tehoa   -Mokke-   26.04.2004 klo 23:16:23


Viesti   Nimi